| |
| vanhemmat |
|

Liittynyt: 29 Hei 2005 Viestejä: 4461 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: Per Maa 02, 2007 9:38 pm Viestin aihe: Kokoomus Kimmo Sasi (sosiaaliviranomaisten asenne vamma) |
| |
Niko Linsa luovuttaa (KOK) Kimmo Sasille adressin, jonka saatteessa vaaditaan ero isille- ja lapsille yhtäläisiä oikeuksia perhe-elämään äitien kanssa.
2.10.2006 Eduskunta
Kimmo Sasi, Frederik Salem, Paavo Isaksson, Hannes Ruokokoski, Niko Linsa, Johanna -, Ari Savolainen (kamera)
Kimmo Sasin puhe!
Meillä Suomessa tällä hetkellä isiä ei kohdella yhdenvertaisesti. Ja se näkyy varsin pitkälti huoltajuus kysymyksissä, joissa meillä on lausuntoja annettaessa sosiaaliviranomaisten toimesta tiettyä asenne vammaa. Aina lähdetään siitä, että lapset myönnetään äidille ja vain poikkeustapauksissa lapset annetaan isille. Kuitenkin täytyy muistaa se, että jos me ajattelemme pientä lasta ja hän tietää, että hänellä on sekä biologinen isä sekä biologinen äiti, ja jos ajatellaan lapsen kehitystä, niin on erittäin tärkeätä, että hän voi pitää kontaktia kumpaankin vanhempaansa kaikissa tilanteissa avioliiton ollessa onnellinen tai myöskin sitten erotilanteissa. Ja tässä suhteessa täytyy myöskin sanoa, että tuomioistuimissa käytäntö välttämättä ei ole riittävän hyvä siinä suhteessa, että annettaisiin kummallekin puolisolle, kummallekin vanhemmalle, riittävän hyvät tapaamisoikeudet. Tässä suhteessa on varsin paljon parantamisen varaa.
Mitä tulee näihin ehdotuksiin, niin ne olivat varsin perusteltuja. Kuitenkin haluaisin sanoa sen, että jos ajatellaan sitä, kuka tekee päätöksen lapsen huoltajuudesta, niin sovittelu elin olisi uuden tyyppinen ratkaisujärjestelmä. Ja kun meillä on kuitenkin selkeät pelisäännöt millä tavalla tuomioistuimissa toimitaan, niin minä taas luottaisin tuomioistuinten toimintaan. Kuitenkin täytyy miettiä sitä, että pitäisikö tuomioistuimissa, kun tuomioistuinten koot kasvavat, olla erityinen perheosasto? Esimerkiksi Yhdysvalloissa on perheoikeus, jossa on erityisen suuri asiantuntemus. Näitten asioitten käsittelemiseen, joka myöskin johtaa siihen, että viranomaisten lausunnot ovat selvästi korkeatasoisempia kuin yleisempien tuomioistuinten lausuntoja annettaessa. Joten tässä suhteessa varmasti tuomioistuinlaitosten sisällä on kehitettävää, että voitaisiin luoda järjestelmä, jossa asiantuntemus tuomioistuimissa näihin asioihin on mahdollisimman hyvä. Ja ei pelkästään toimita sitten yhden tai kahden viranomaislausunnon perusteella, ja sillä perusteella anneta ratkaisu.
Mitä jatkoon tulee, niin olen tästä teidän kirjelmästä yhteydessä eduskunnan oikeusasiamieheen että oikeus kansleriin ja myös oikeusministeriöön keskustelemaan heidän kanssaan, että mitä näissä asioissa voitaisiin tehdä. Ja tulen myöskin keskustelemaan tästä asiasta perustuslakivaliokunnassa. Että kun me annamme lausuntoja tämän tyyppisissä kysymyksissä, että pyrkisimme riittävästi pitämään huolta siitä, että kummankin vanhemman asemaa otetaan riittävästi huomioon kun lapsen etua kaiken kaikkiaan arvioidaan. Tähän täytyy myöskin sano se, että Suomella on omia kansainvälisiä sitoumuksia, ihmisoikeussopimuksia, mutta sitten myös muitakin sopimuksia, joissa korostetaan perheen asemaa, ja kummankin vanhemman asemaa: Ja nämä sopimukset ovat meillä ehkä jäänet liian vähälle huomiolle, kun päätöksiä on tehty. Ja näitten kansainvälisten sopimusten asemaa on varmasti syytä jatkossa pyrkiä korostamaan. Mutta kiitoksia kovasti tästä käynnistä. Ja tämä on erittäin arvokas asiakirja. Ja uskon että sillä tulee olemaan myöskin vaikutusta päätöksen tekoon. Kiitos.
Kuuntele puhe: http://www.vanhemmat.com/linsa2.htm
Lisätty: 5.12.2007
Jyväskylän sosiaalivirasto myöntää asennevammaisuuden
Jyväskylän sosiaalivirasto myöntää (kok) Kimmo Sasin kertoman:
"Meillä Suomessa tällä hetkellä isiä ei kohdella yhdenvertaisesti. Ja se näkyy varsin pitkälti huoltajuus kysymyksissä, joissa meillä on lausuntoja annettaessa sosiaaliviranomaisten toimesta tiettyä asenne vammaa"
Tänään 5.12.2007 klo: 9.30: http://www.vanhemmat.com/jmedia/asenne.mp3
(kok) Kimmo Sasi: http://www.vanhemmat.com/linsa2.htm
Ari www.vanhemmat.com
Viimeinen muokkaaja, vanhemmat pvm Kes Maa 19, 2008 6:06 pm, muokattu 6 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
| Moninainen |
|
Liittynyt: 05 Syy 2006 Viestejä: 1735 Paikkakunta: Hki
|
Lähetetty: Lau Maa 03, 2007 8:56 am Viestin aihe: |
| |
"Että Suomella on OMIA kansainvälisiä sitoumuksia, ihmisoikeussopimuksia, mutta sitten myös MUITAKIN sopimuksia, joissa KOROSTETAAN PERHEEN ASEMAA, ja kummankin vanhemman asemaa: ja nämä sopimukset ovat meillä EHKÄ jääneet liian vähälle huomiolle, kun päätöksiä on tehty"
Miksi nämä yllämainitut sopimukset ja sitoumkset ovat jääneet vähemmälle huomiolle suomalaisessa oikeuskäytännössä ja varsinkin sosiaali"pirujen" työtehtävissä?
Se vähin mitä "pieni kansalainen" voisi olettaa demokraattiselta valtioltaan, olisi juuri sopimuksien ja sitoumuksien käyttäminen valtion virkalaitoksissa.
Kuulostaa takapajuiselta, että valtion hallintoelin allekirjoittaa sopimuksia ja sitoumuksia, mutta ei vaadi laitoksiensa virkamiehiltä niiden tuntemusta ja käyttöä.
Onko tällainen informaatiokatkos tahallista tai onko valtion hallintoelin niin naivi, että luulee suomalaisen virkamiehen, joka on kangistunut vanhoihin "hyviin" tapoihinsa, omaksuvansa ihan itsellisesti hallintoelimen allekirjoittamat sopimukset ja sitoumukset noin vain "globaalisti"?
Kyllä se tulisi tehdä velvoittamalla jokainen virkamies, jonka työhön kuuluu käyttää näitä hallintomme tekemiä/allekirjoittamia sopimuksia/sitoumuksia, lukemaan ja ymmärtämään mitä ne merkitsevät
käytännössä.
Hienoa, että tähän myyttimäiseen käytäntöön ollaan edes jotenkin puuttumassa. |
|
| Takaisin alkuun |
|
| Moninainen |
|
Liittynyt: 05 Syy 2006 Viestejä: 1735 Paikkakunta: Hki
|
Lähetetty: Lau Huh 14, 2007 10:49 am Viestin aihe: |
| |
Eikö jokaisen virkamiehen julkisissa laitoksissamme pitäisi pitää KUNNIA-ASIANAAN noudattaa tehtyjä sopmuksia ja sitoumuksia lakien mukaisella oikeudenmukaisuudella. Oikeuslaitoksemme riippumattomuus luo kuvaa laitoksesta, jota kukaan ei voi valvoa! Eli se valvoo itse itseään ja luo kuvaa oikeudenmukaisesta toiminnastaan ja suuret valittajamäärät vääryyksistä ovat vain marisemaan tottuneden kansalaisten kiusantekoa.
Riippumattomuus on KUNNIA-ASIA, jota ei pitäisi tukahduttaa, kannustamalla itse itseään valvovien laitosten peittelypolitiikkaa.
Hienoa, että Suomeen on tullut EOK, joka edes jotenkin uskaltaa valvoa lainkäytön palveluja ostavien etuja, vastapainoksi itse itseään valvoville lpalvelujen myyjille, joista AAliitto on arveluttavin tavoitteissaan omaan monopoliin valvoa etujaan. Palvelujen ostajien etuja ei valvota, jos 2500 valituksesta vain jotkut sata+ pääsee huomautuksen tasolle. Tämän jälkeen on turha valittaa EOK tai Oikeuskanslerille, sillä nämä laitokset tukevat tukevasti AAliiton "päätöstä". Kolmikantainen yhtenäisyys on kartellimaisesti koostettu "pienen kansalaisen" päänmenoksi.
Näin ylläpidetään erääntyyppistä "kunniaa". |
|
| Takaisin alkuun |
|
| Moninainen |
|
Liittynyt: 05 Syy 2006 Viestejä: 1735 Paikkakunta: Hki
|
Lähetetty: Sun Tou 06, 2007 10:17 pm Viestin aihe: |
| |
Tietenkin tuossa viimeisessä pitkässä lauseessa EOK tilalla pitäisi olla EOA eli eduskunnan oikeusasiamies.
Lueskelin www.otakantaa.fi keskusteluja, missä kansalaiset ovat tunteneet oikeuksiansa poljettavan. Kertomuksia oli laidasta laitaan.
Valvooko ylimmät valvontaelimemme hallintomme laillisuustoimien sijasta kansalaisten laillisuustoimia???
Asettamalla kansalaisen sellaiseen asemaan, että kansalaisen olisi pitänyt tietää laillisuus, ymmärtää laillisuus, mutta lakiakäyttävän elimen ei!
Omituisuutta jota käyttää vain omanlaatuiset "demokratiat". |
|
| Takaisin alkuun |
|
| vanhemmat |
|

Liittynyt: 29 Hei 2005 Viestejä: 4461 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: Kes Jou 05, 2007 12:43 pm Viestin aihe: |
| |
Jyväskylän sosiaalivirasto myöntää asennevammaisuuden
Jyväskylän sosiaalivirasto myöntää (kok) Kimmo Sasin kertoman:
"Meillä Suomessa tällä hetkellä isiä ei kohdella yhdenvertaisesti. Ja se näkyy varsin pitkälti huoltajuus kysymyksissä, joissa meillä on lausuntoja annettaessa sosiaaliviranomaisten toimesta tiettyä asenne vammaa"
Tänään 5.12.2007 klo: 9.30: http://www.vanhemmat.com/jmedia/asenne.mp3
(kok) Kimmo Sasi: http://www.vanhemmat.com/linsa2.htm
Puhelu liittyy tähän aiheeseen: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=2235
Nauhoitteessa on hiukan epäselvyyttä, vastapuoli on kova puhumaan päälle eikä kuuntele asiaani loppuun.
Selväksi tulee kumminkin se, että miesten asenteellinen kohtelu tapahtuu (nais) sosiaaliviranomaisten toimesta:
"työntekijät ovat yleensä naisia"
Miesten asenteellinen kohtelu on sukupuolittunut, eroperheen isien pitää vaatia asioitaan hoitamaan normaaleja heteroja mies sosiaaliviranomaisia.
Ari www.vanhemmat.com
Viimeinen muokkaaja, vanhemmat pvm Kes Maa 12, 2008 11:56 am, muokattu 2 kertaa |
|
| Takaisin alkuun |
|
| vanhemmat |
|

Liittynyt: 29 Hei 2005 Viestejä: 4461 Paikkakunta: Espoo
|
Lähetetty: Kes Jou 05, 2007 1:29 pm Viestin aihe: |
| |
Lisään edelliseen!
Kyse ei ole enää vain asennevammaisuudesta, vaan sukupuoli syrjinnästä yhteiskunnan laillisesta järjestyksestä vastaavien tahojen suojeluksessa.
Kaikki edeltävät, ja erityisesti nykyinen hallitus on vastuussa (nais)sosiaaliviranomaisten miestä syrjivästä perhepolitiikasta.
Valtioneuvosto ja Eduskunta seuraa vanhemmat.com sivujen toimintaa, miksi ette tee mitään. Eduskunta vieraili viimeksi tänään 5.12.2007 sivuilla ja Valtioneuvosto 30.11.2007.
fwns5.eduskunta.fi 60 2008 2.47 MB 05 Dec 2007 - 12:25
ns02.dnsz.vn.fi 53 971 7.41 MB 30 Nov 2007 - 08:41
Siirtokaistan käyttö, etenkin Valtioneuvoston vierailut 7.41 MB osoittaa laajempaakin kiinnostusta asiaamme kohtaan.
Lisätty: 5.12.2007 klo: 15.15
Päivitys: ns02.dnsz.vn.fi 1 30 83.47 KB 05 Dec 2007 - 15:06
Ari www.vanhemmat.com |
|
| Takaisin alkuun |
|
| Moninainen |
|
Liittynyt: 05 Syy 2006 Viestejä: 1735 Paikkakunta: Hki
|
Lähetetty: Tii Jou 11, 2007 9:07 pm Viestin aihe: |
| |
| Huostaanottojen puruissa näyttää naissosiaaliviranomaiset olevan myös äitejä vastaan. Mistä tällainen johtuu? |
|
| Takaisin alkuun |
|
| maija22 |
|
Liittynyt: 11 Tam 2008 Viestejä: 2 Paikkakunta: huittinen
|
Lähetetty: Per Tam 11, 2008 8:48 pm Viestin aihe: |
| |
| Moninainen kirjoitti: | | Huostaanottojen puruissa näyttää naissosiaaliviranomaiset olevan myös äitejä vastaan. Mistä tällainen johtuu? | Ehkä se johtuu siitä että ei heidän varpailleen voi astua tavallinen ihminen vaikeuksineen. eräs alkoholistiksi tehty nainen taistelee huostaan otettujen lastensa puolesta naissosiaalisihteeriä vastaan joka sanoi ettei anna periksi |
|
| Takaisin alkuun |
|
| Moninainen |
|
Liittynyt: 05 Syy 2006 Viestejä: 1735 Paikkakunta: Hki
|
Lähetetty: Per Tam 11, 2008 9:39 pm Viestin aihe: |
| |
Ei, kyllä siinä on jonkinlainen ideologinen äitimyytti-holhous. Kun nykyäiti ei sitä entisaikojen alistuvaa nääntyjän-roolia pysty heidän mielestään vetämäänkään läpi, vaan eläisi tätä aikaa, eikä 100v taaksepäin, alkaa epäinhimillinen takaa-ajo ja kostaminen lapsien huostaanotoilla. Täällä on kirjoiteltu tällaisia lauseita kuin "voin järjestää niin, ettet koskaan enää näe lapsiasi" tai "jos et suostu nyt siihen ja siihen, voin järjestää huostaanoton".
Toinen ääripää tätä joukkoa ummistaa silmänsä äidin juoppous, mielenterveys tai huumehörhöilylle ideologialla, että lapsi on terapiaväline äidille että kyllä se siitä.... kunnes terapiaväline onkin kuollut ja kukaan ei ole tehnyt mitään väärin virkansapuolesta . |
|
| Takaisin alkuun |
|
| LapsenEtu |
|
Liittynyt: 25 Hei 2008 Viestejä: 40 Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu
|
Lähetetty: Tii Elo 12, 2008 2:00 am Viestin aihe: Sossut eivät ymmärrä toimenpiteidensä aiheuttamia kriisejä |
| |
Kriisit huostaanotoissa ja tapaamisoikeuden rajoituksissa
Nettikeskustelu on hyvä keino vaihtaa tietoja ja olla vertaistukena sekä saada vertaistukea lastensuojelullisten toimenpiteiden kohteille: lapsille, äideille ja isille. Lapset tosin kirjoittavat hyvin harvoin, jos koskaan.
Huostaanotto ja tapaamisoikeuden rajoitukset aiheuttavat perheille valtavia henkisiä tuskia. Nettikeskustelun avulla vanhemmat voivat purkaa omaa kriisiänsä. Kriisien merkitys on jo havaittu lastensuojelua ohjaavien tahojen toimesta. Ohjaavat tahot kirjoittavat sosiaaliportissa kriisityöstä kertovassa osiossa vanhempien kriisistä huostaanottojen yhteydessä. Sosiaaliportin, viranomaisjulkaisun ohjeistuksen lastensuojelutyöhön, kriisityöstä kertovassa osiossa on tietoa kriisin vaiheista ja näiden ilmenemismuodoista huostaanoton toiseen kohteeseen eli vanhempaan.
Kriisi heijastuu myös lapseen. Kriisin aikana lapsi ja vanhempi eivät käyttädy normaalisti. He saattavat käyttäytyä sekavasti ja epäadeqvaatisti, sekä esimerkiksi suuttua helposti riippuen kriisin vaiheesta. Kriisillä on neljä vaihetta, jossa viimeisessä lapsen ja vanhemman käytös on muuttunut normaaliksi. Tosin trauma, jonka kriisi aiheutti, ei poistu koskaan ihmisen mielestä. Seesteiseen vaiheeseen ja normaalikäyttäytymiseen perheet pääsevät ihmisestä riippuen vuoden, kahden sisällä.
Vasta tämän jälkeen voitaisiin arvioida uudelleen sekä lapsen että vanhemman kannalta, oliko huostaanotto aiheellinen tai ainakin, että voiko sen purkaa. Suomessa huostaanottoja puretaan hyvin harvoin, vaikka laki edellyttää, että huostaanotto on vain väliaikainen toimenpide. Toivottavasti kriisityö ja sen eri näkökulmat pystytään pian ymmärtämään myös käytännön lastensuojelutyössä.
Kriisejä eivät aiheuta perheelle pelkästään huostaanotto, vaan myös tapaamisoikeuden rajoitukset. Jos tapaamisoikeuden rajoituksia asetetaan perheille usein, ei perhe ehdi missään vaiheessa tointumaan edellisestä kriisistään ja näin on pysyvän huostaanoton kierre valmis. Huostaanotonhan tulisi lain mukaan olla vain väliaikainen ratkaisu perheelle. Kriisien merkitys perheelle olisi todella ymmärrettävä myös käytännön lastensuojelutyössä. Tällä hetkellä kriiseistä puhutaan vain ohjaavan tahon toimesta sekä heidän järjestämissään koulutuksissa.
Oma yhdistys huostaanotetuille vanhemmille antaisi paremmat mahdollisuudet vertaistukeen ja uusimman tiedon saantiin lastensuojeluasioista ja kasvatuksesta. Yhdistys voisi myös tiedottaa suurelle yleisölle omia näkökantojaan lastensuojeluasioista. Yhdistyksessä pystyisimme myös keskustelemaan lapsiemme kasvatukseen liittyvistä asioista, jotka ovat ihan erilaisia kuin ei-huostaanoton kokeneissa perheissä. Jäsenyyden yhdistyksessä ei pitäisi päättyä huostaanoton purkuun tai purkautumiseen. Lapset tarvitsevat edelleen vanhempien lisäksi aikaa ja tukea tointumiselleen. Oma yhdistys mahdollistaisi myös lapsille oman keskustelupalstansa. |
|
| Takaisin alkuun |
|
| luigi |
|
Liittynyt: 10 Tam 2008 Viestejä: 86
|
Lähetetty: Maa Mar 09, 2009 6:52 am Viestin aihe: Uusimmat tiedot huolestuttavia ! |
| |
Noiden vanhempien syrjinnän prosessointia on uusimien tietojen lakimuutos 84/2009 haasteoikeuden poistosta sekä 362/2009 esteestä asioiden julkistamiselle on vaikeuttettu huomattavasti ja samalla tilanteen paraneminen tasa-arvon saralla on lainsäädännöllisesti laitetti jäihin presidentin, eduskunnan ja "oikeusministerin" toimesta !
Myöskään kuntien "huostaanottobisnes"-lakiin ei olla saamassa muutosta ( kunta voi huostaanottokustannukset periä suoraan valtiolta, kun perheiden tukitoimet menevät kunnan budjetista) ! Jopa erään puolueen puheenjohtaja on jo julkisesti kummeksunut asiaa; ja ihmetellyt, ettei hallitus 2 kaudessa ole saanut lakia muutetuksi !
Noiden tietojen ja laman vaikutuksesta perheiden tukitoimet tulevat vähenemään ja kunnat paikkaavat talouttaan huostaanotoilla ? (myös huostaanoton "sivukulut" voidaan "laskuttaa" )
Voi Suomen lapisiparkoja !
Huutavat ja julkiset vääryydet yhä jatkuvat ! _________________ Kaiken Kokenut Kansalainen |
|
| Takaisin alkuun |
|
| Choose Display Order |
|
| User Permissions |
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
Skin Created by: Sigma12 Powered by phpBB © 2001, 2002 phpBB Group
|
 |